Ihmiskunnan pahin vihollinen saa kyytiä!

Kentän rakentamisen valmistelu on aloitettu vesaikon poistolla.

Saimme luvan kunnalta vesaikon poistoon kentän alueelta. Työt aloitettiin joulukuussa. Jännitimme sitä, että raivaamisen äänet tuovat paikalle ihmisiä kysymään, ”että mitäs täällä tapahtuu?” Golfkentän rakentamisesta ei haluttu vielä kertoa tässä vaiheessa – onneksi kysyjiä ei juurikaan ollut.

Tavallaan aika ihme juttu. Rakennat uutta golfkenttää golfkeskuksen keskelle, eikä kukaan huomaa juurikaan mitään. Talvi on suojellut hankettamme julkisuudelta, mutta myös se, että vaikka alue on kaiken keskellä, niin se ei osu monenkaan ulkoilijan reitille.

Vesaikon poistolla on monta etua. Ensinnäkin se antaa golfkenttäarkkitehdille paremman näkymän suunnittelun perustaksi. Toiseksi se suojelee arvokasta luontoamme – kun vesaikko poistetaan ensin, niin voimme säästää arvokkaita alueita niin, ettei niille tarvitse tulla isoilla maansiirtokoneilla. Säästämme jäkälät, säästämme kanervat.

Kolmanneksi tulee myös inhimillinen etu: on hieno tunne, kun näkee, että joku asia on oikeasti totta.

Hei! Mehän rakennamme nyt maailman hienointa par3-kenttää!



Viimeisimmät uutiset






​​​​​​​