Rockin toimitusjohtajaksi Andrea Nyman

Maailman parhaaksi par3-kentäksi tähtäävän Pickala Rockin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.4.2024 alkaen on nimitetty Andrea Nyman. Andrea siirtyy Rock Course Oy:n toimitusjohtajaksi Espoon Golfseuran ja Gumböle Golfin yhdistetystä toiminnan-/toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on ollut helmikuusta 2022 lähtien.

Aiemmin Andrea on ollut toimitusjohtajana Kurk Golfissa 2010-2019, operatiivisena johtajana Hill Side Golfissa 2020 sekä palvelupäällikkönä Sarfvik Golfissa 2008-2010 ja Keimola Golfissa 2002-2008. Master Golfissa Andrea oli caddiemasterina 1995-2001. Näiden lisäksi Andrea on työskennellyt lyhyitä jaksoja myös golftoimialan ulkopuolella. Sivutoimenaan Andrea on ollut toiminnanjohtajana Suomen Golfjohtajat ry:ssä (FGMA) ensin 2014-2017 ja uudestaan syksystä 2022 alkaen.

”Olen erittäin iloinen, että sain Rockin uudeksi toimitusjohtajaksi osaavan ja huippupositiivisen Andrean. Hänen laaja kokemuksensa on arvokas apu, kun yhdessä jatkamme Rock-kentän ja sen palvelukonseptin kehittämistä”, kertoo Rock Course Oy:n omistaja ja hallituksen puheenjohtaja sekä samalla rakennusaikaisena toimitusjohtajana tähän saakka toiminut Kari Karvinen.

”Olen super innoissani siitä, että sain mahdollisuuden lähteä mukaan tähän poikkeuksellisen huikeaan hankkeeseen. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen vaikuttamaan Rockin palvelukonseptin rakentamisessa ja näkemään, kun kenttä ja klubitalo valmistuvat. Suomi Golf saa Rockista ainutlaatuisen lisän. Let’s Rock together!”, toteaa Andrea.



Viimeisimmät uutiset






​​​​​​​